tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Hengen maa- ilma on nonlineaarinen, kun kaikki k�sitej�rjestelm�t puolestaan kuuluvat lineaariseen maailmaan. luovuta H�nelle kaiken; � itsesi ajatuksesi
Kaikki ovat toistensa opettajia Ihminen saa myös omalta sisäiseltä itseltään rakkaudellisia ajatuksia, mielikuvia, virikkeitä, visioita ja ohjausta
sekä on aina yhteydessä jumalansa kanssa, myäs tehdessään pahaa. tässä näyttää olevan ristiriitoja tekstissä muttei oikeastaan ole. ja merkitystähän tällä tekstillä on vain sille joka sen lukee
Jos otamme yhden askeleen Jumalaa kohti, ottaa Jumala 100 askelta meitä kohti..ihminen on osa Luojaansa tässä energiakentässä . osa kokonaisuutta ja joutuu tavallisen ulkoisen elämän lisäksi jännittävään sisäiseen seikkailuun. vapautuu epäilyistä itsensä suhteen ja kokee , onnen

Hypnoosikokeissa tulee hyvin esiin ajatukseen, mielikuvaan kätkeytyvä valtava voima. Asiat joihin ihminen kiinnittää huomiota, tulevat todelliseksi. ei ole kuitenkaan koskaan sattumaa se mihin huomiomme kiinnittyy. ihmisen alitajunta saattaa olla yhtä laaja kuin maailmankaikkeus. mutta kaikella on vastaparinsa. ja ihmisen ajattelemat ajatukset jäävät ihmisen ympärille kuin PEILIKUVA. tässä tapauksessa asiat joihin kiinnitämme huomiota.
Maallisessa mielessä ajatukset tietyllä tavalla personoituvat
Jungin mukaan tämä sisäinen itse on säätelevä keskus. Sisäinen itse liittyy jollakin tavalla koko maailmaan sekä sisäiseen että ulkoiseen

Uskonnollisesti voidaan ajatella, että ihmisen ympärillä on valkoisia ja mustia enkeleitä. Persoonallisuuden pimeä, kielteiseksi koettu puoli jää yleensä tiedostamattomaksi. Tämä tietoisen mielen kannalta kuitenkin aina läsnä olevat pyrkimykset muodostavat ns. ”VARJON” (doppelgänger), anti-ihmisen, demonin . kuitenkaan vapaata tahtoa niihin vaikuttamiseen ei varsinaisesti ole vaikka siltä näyttäisi
mutta kannattaa Taistella pahojen ajastusten kanssa .Henkisissä kirjoissa korostetaan, että ihmisen kohtalona on pahan kohtaaminen Tapa paha ajatuksesi sillä se tahtoo tappaa sinut. Ole varuillasi oppilas, älä salli edes varjon lähestyä sinua.
jokaisella energialla on tietty vastaenergiansa
monet tilanteet näyttävät valintatilanteilta mutta itseasiassa ne eivät sitä ole
Oikean ja vasemman aivopuoliskon pitäisi olla tasapainossa. Vasempaan aivopuoliskoon keskittyy kieli, logiikka, tosiasiat, matematiikka, numerot, lukeminen, yksityiskohdat, järjestys ja analyyttisyys. Oikeaan aivopuoliskoon sen sijaan keskittyy mielikuvitus, rytmi, musiikki, kuvat, värien käyttö, kuviot, yleiskäsitys ja intuitio. Koululaitoksessa korostetaan kohtuuttomasti vasenta aivopuoliskoa aktivoivaa toimintaa. Oikea ns. feminiininen aivopuolisko kaipaa aktivoituakseen aivan tietynlaisia harjoituksia, kuten laulua, runoutta, luovalla tavalla jotakin tekemistä, leikkimistä lapsen tai kissanpennun kanssa, liikkumista luonnossa, Luojan etsimistä jne. Todennäköisesti jokin ratkaisu tai keksintö syntyisi paremmin hyvässä luovassa ilmapiirissä kuin stressissä ja pakkoyrittämisellä, jolloin luova oikea aivopuolisko sulkeutuu pois.
Sieluyhteyteen liittyy läheisesti uhrautuvaisuus
jos olisimme tyytyväisiä
ei kai uskontoja
eikä sotia olisi

Blogiarkisto