.
mutta ..tämä on salaisuus. jokainen maailman ihminen voi ..kokea mielen yksinäityyttä, mikä johtuu
TT Tietoisuuden
luonteest. Outer space is the closest natural approximation of a perfect vacuum. a story aboutThe Muse, a poet, unrequited love, a girl, evil ducks and ice cream
Tietoisuus on itsen ja ympäristön suhde. Tieteessä tietoisuutta tutkitaanpsykologian (”mielitutkimuksen”), kognitiotieteen (informaatiota prosessoivia systeemejä -mm. ihmismieltä- tutkivia tieteenala) ja neurotieteiden (”aivotutkimuksen”) aloilla. filosofiassa se liittyy mielenfilosofiaan. informaatio on saatavilla. Fenomenaalinen tietoisuus on olla jotakin, pääsytietoisuus tietoinen jostakin.
Arkikielessä tietoisuus viittaa usein tajuntaan: siihen, että yksilö on hereillä ja reagoi eri maissa eri tavoin Tällöin se erottuu unitilasta ja koomasta.
Monien kielien tietoisuutta vastaava sana on peräisin latinan kielen sanasta conscientia, joka tarkoitti omatuntoa.Cicero tarkoitti todistajan tietoa.
René Descartes käytti termiä conscientia merkityksessä, joka ei näytä sopivan yhteen sen aiemman merkityksen kanssa. Tämän vuoksi kääntäjät, jotka käänsivät hänen latinankielisiä teoksiaan ranskan ja englannin kielille, kehittivät uusia sanoja viittaamaan pelkästään fysiologiseen tietoisuuteen. Näin syntyivät esimerkiksi ranskan conscience, englannin consciousness ja saksan Bewusstsein. Toisaalta John Locken voidaan katsoa olleen ensimmäinen, joka käytti termiä tietoisuus sen nykyaikaisessa merkityksessä teoksessaan Essay Concerning Human Understanding, vaikkakin hänellä se on edelleen läheisesti yhteydessä omatuntoon. Hänen voidaan kuitenkin katsoa liittäneen tietoisuuden identiteettiin jokja on tietoisuuden jatkumo.
Fenomenaalinen tietoisuus (P-tietoisuus; engl. phenomenal consciousness, P-consciousness) tarkoittaa yksinkertaisesti yksilöllistä kokemusta. Se koostuu muuttuvista, liikkuvista ja värikkäistä muodoista, äänistä ja muista aistimuksista, sekä tunteista ja tuntemuksista, joiden keskipisteenä ruumiimme on. Tällaisia subjektiivisia kokemuksia, eriytettynä niiden käyttäytymisen kautta näkyvistä ulkoisesti havaittavista seuraamuksista, kutsutaan nimellä kvalia. David Chalmers määritteli vuonna 1996 niin kutsutun ”tietoisuuden vaikean ongelman”, joka koskee sitä, kuinka fenomenaalisen tietoisuuden tilat voitaisiin selittää niiden neurologisen pohjan kautta.
Pääsytietoisuus (A-tietoisuus; engl. access consciousness, A-consciousness) tarkoittaa sitä, että mielessämme oleva informaatio on aivojen käytettävissä esimerkiksi puheilmaisulle, järkeilylle ja käyttäytymisen ohjaamiselle. Kun havaitsemme jotakin, informaatio havainnon kohteesta on pääsytietoisuudessa; kun käytämme introspektiota, informaatio omista ajatuksistamme on pääsytietoisuudessa; kun muistamme, informaatio menneestä (esimerkiksi jostain oppimastamme) on pääsytietoisuudessa; ja niin edelleen. Chalmersin mukaan pääsytietoisuus ei ole yhtä mystinen ilmiö kuin fenomenaalinen tietoisuus, joten se kuuluu tietoisuuden helpompiin ongelmiin.
Esimerkiksi Daniel Dennett on kieltänyt kvalioiden olemassaolon ja samalla sen, että tietoisuuden vaikeaa ongelmaa olisi olemassa. Hänen mukaansa fenomenaalinen tietoisuus voidaan selittää pääsytietoisuuden kautta, ja tietoisuus kokonaisuutena sen kautta, miten se vaikuttaa käyttäytymiseen. Tällaisesta tietoisuuden tutkimuksesta hän on käyttänyt nimitystä heterofenomenologia.
lisäksi on alitajuisia tapahtumia.
Kun katsomme huonetta jossa olemme tai näemme unta, asiat näyttävät sijaitsevan ajassa ja avaruudessa ja näyttäytyvät ikään kuin yhdestä pisteestä tarkastelluilta. Kuitenkin kun filosofit ja tieteilijät yrittävät selvittää tietoisuuden sijaintia, syntyy suuria erimielisyyksiä.
substanssissa jolla ei ole avaruudellista ulottuvaisuutta (res cogitans joka olisi sielu. Descartesin Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta sisälsi laajoja kuvauksia siitä, millaista on olla tietoinen. Descartes näki tietoisen kokemuksen aika-avaruuteen sijoitettuina yhdestä pisteestä koettuina ajatuksina, joiksi hän luki yhtä lailla mielikuvittelun kuin aistimuksetkin. Tietoisuuden Descartes sijoitti käpyrauhaseen; hänen ”elonhenkensä” puolestaan olivat eräänlaisia neurosähköisen toiminnan edeltäjiä.
Monet muut filosofit, kuten Nicolas Malebranche, Thomas Reid, John Locke, David Hume ja Immanuel Kant, yhtyivät monilta osin Descartesin määrittelyihin, joskin teoria käpyrauhasesta mielen keskuksena ei saanut laajaa kannatusta. Reidin mukaan tietoisuuden sisältönä on maailma itse. Maailmasta tulee tietoinen kokemuksemme jollakin tavalla. Hume ja Kant välttivät esittämästä mitään yhtä paikkaa, josta käsin kokemus koettaisiin.
Kant käsitteli paljon tietoisuutta suhteessa aikaan sekä asioiden ekstensionaalisuutta ajassa. Hänen mukaansa vain edellyttämällä ajan ennakkoon voimme esittää kokemamme asiat joko olemassa olevina yhdellä ajan hetkellä (samanaikaisesti) tai eri ajan hetkinä (peräkkäisesti). Myös mm. William James painotti kokemuksen ekstensionaalisuutta ajassa.
Esimerkiksi George Berkeley esitti, että tietoisuuden sisällöt ovat mielten aspekteja, eikä niihin välttämättä liity lainkaan mitään aineellista. Tämä on eräs idealismin muoto (subjektiivinen idealismi). Gottfried Leibniz puolestaan katsoi, että kaikkeuden jokainen piste on varustettu tietoisuudella. Tämä on eräs panpsykismin muoto. Sen mukaan kaikella aineella, jopa esimerkiksi kivillä, on tietoisuus. Käsitys, jonka mukaan tietoisessa kokemuksessa olevat asiat ovat aivoissa olevia vaikutelmia, on nimeltään representationalismi. Se on eräs epäsuoran realismin muoto.
Joidenkin mielenfilosofien mukaan fenomenaaliseen kokemukseen liittyy ns. ”selitysaukko”. Esimerkiksi Colin McGinn on omaksunut mysterianismin, jonka mukaan sitä ei voida ratkaista. David Chalmers on kritisoinut puhtaasti fysikaalisia selontekoja henkisestä kokemuksesta perustuen siihen, että filosofiset zombit ovat loogisesti mahdollisia. Toiset mielenfilosofit ovat puolestaan ehdottaneet erilaisia spekulatiivisia teorioita, kuten kvanttimieli, erilaisia aika-avaruudellisia ja sähkömagneettisia tietoisuuden teorioita, ja refleksiivinen monismi, selitysaukon täytteeksi selittämään aivotoimintojen ja kokemuksen vastaavuus. Mielenfilosofisen emergentismin mukaan tietoisuus syntyy aivotoimintojen monimutkaisuudesta. ”Emergenssillä” viitataan uusiin ilmiöihin, jotka ”ilmaantuvat” tai ”nousevat esiin” fysikaalisesta perustasta ikään kuin synergisesti ilman, että näiden kahden välistä yhteyttä olisi tarkemmin määritelty.
1700-luvulta 1900-luvulle monet filosofit keskittyivät ajatteluun sekä erilaisiin suhteisiin ja prosesseihin tietoisuuden tärkeimpinä puolina. Näitä alettiin myöhemmin kutsua pääsytietoisuudeksi. Tämä keskittyminen suhteisiin mahdollisti sen, että sellaiset filosofit kuin Karl Marx, Friedrich Nietzsche ja Michel Foucault saattoivat esittää, että yksilöllinen tietoisuus oli riippuvainen sellaisista tekijöistä kuin sosiaalisista ja poliittisista suhteista ja ideologioista. Samalla muun muassa John Locken ajatus omakohtaisesta identiteetistä, joka rakentui yksilöllisen tietoisen subjektin päälle, kohtasi 1800-luvulla kritiikkiä paitsi Marxin ja Nietzschen myös Sigmund Freudin tahoilta. Nämä esittivät aiheesta erilaisia näkemyksiä. Myös Martin Heideggerin Daseinin käsite oli yritys ajatella tietoisen subjektin käsitteen ulkopuolelta.
ontologisesti yksilöllinen tietoisuus?marx kritisoi ajatusta tietoisesta subjektista. Marx sanoi että luonnolliset oikeudet olivat ideologista fiktiota, jonka tarkoituksena oli peittää yhteiskunnallinen epätasa-arvo. Louis Althusser kritisoi subjektin ideologiaa” interpellaation (”kutsuminen”) käsitteensä kautta.
Nietzsche puolestaan kritisoi teoksessaan Moraalin alkuperästä ajatusta tietoisuuden kehittymisestä kaunan (ressentiment) seurauksena, ja kirjoitti, että ”he antavat sinulle vapaan tahdon vain syyttääkseen sinua myöhemmin”. Näin Nietzsche käänsi klassisen käsityksen vapaasta tahdosta ylösalaisin. Samalla hän oli ensimmäisiä, joka esitti väitteen, että nykyaikainen ajatus tietoisuudesta oli syypää nykyaikaiseen rankaisemisjärjestelmään, jossa ihmisiä rankaistiin heidän ”moraalisen vastuullisuutensa” mukaan, eli sen mukaan, missä määrin teot olivat yksilöllisen subjektin tietoisesti tekemiä.
Koska ihmiset ilmaisevat tietoisuutensa tiloja kielen avulla, olisi houkuttelevaa yhdistää tietoisuus kielellisiin kykyihin. On kuitenkin olemassa puhekyvyttömiä ihmisiä (lapsia, afasiapotilaita, vakavasti autistisia), joiden katsotaan olevan tietoisia, vaikka heillä ei vielä ole kielellisiä kykyjä tai he ovat menettäneet ne. Ei-kielellisten kädellisten, erityisesti makakien, tutkimusta on käytetty apuna, kun tieteilijät ja filosofit ovat etsineet tietoisuuden sisältöjen neuraalisia korrelaatteja.
Psykologi Julian Jaynes on esittänyt teoksessaan The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind päinvastaista. Hänen mukaansa kielellisten kykyjen tulee olla kehittyneitä melko korkealle monimutkaisuustasolle, jotta tietoisuus voi syntyä ihmisessä. Eri aivoalueiden välillä ei olisi ollut ennen samanlaista integraatiota kuin nykyään, vaan ne toimivat osittain toisistaan erillään (aivojen ”kaksikamarisuus”, engl. bicameralism). Monet filosofit, kuten W. V. O. Quine, ja neurotieteilijät, kuten Christof Koch, ovat haastaneet tämän hypoteesin, koska sen mukaan inhimillistä kokemusta ei olisi ollut olemassa ennen tätä tietoisuuden ”löytämistä”. Ned Block on katsonut Jaynesin sekoittaneen tietoisuuden tietoisuuden käsitteeseen, josta jälkimmäinen löydettiin joskus Iliaksen ja Odysseian välisenä aikana.Daniel Dennettin mukaan tämä ajatus siitä, että tietoisuus kehittyy vasta samalla kuin sen käsite, on kuitenkin vallankumouksellinen. Hänen mukaansa tietoisuus on ikään kuin raha: jotta jollakin voi olla rahaa, hänellä on oltava käsitys rahasta.
Jo ennen newtonilaista luonnontiedettä mm. Gottfried Leibniz ehdotti fysikaalista teoriaa tietoisuudesta (ennalta-asetettu harmonia). Nykyaikaiset fysikaaliset tietoisuusteoriat voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: teoriat, jotka pyrkivät selittämään käyttäytymisen ja pääsytietoisuuden; teoriat, jotka pyrkivät selittämään fenomenaalisen tietoisuuden; ja teoriat, jotka pyrkivät selittämään kvanttimekaanisen kvanttimielen.
Teoriat jotka pyrkivät selittämään käyttäytymistä ovat osa jokapäiväistä neurotiedettä. Jotkut näistä teorioista, kuten Gerald Edelmanin teoria, identifioivat fenomenaaliset tietoisuuden kiistanalaisesti aivojen refleksiivisiin tapahtumiin. Erilaisia teorioita, jotka pyrkivät selittämään fenomenaalisen tietoisuuden suoraan, kuten aika-avaruudelliset ja sähkömagneettiset tietoisuusteoriat, on ollut olemassa lähes sata vuotta, mutta niitä ei vielä ole vahvistettu kokeellisesti.
Teorioihin, jotka pyrkivät selittämään kvanttimekaanisen mittaamisen ongelmia, kuuluvat mm. Karl H. Pribramin ja David Bohmin holonominen aivoteoria, Stuart Hameroffin ja Roger Penrosen Orch-OR -teoria sekä monien mielien tulkinta. Yhtään kvanttimekaanista tietoisuusteoriaa ei kuitenkaan ole vahvistettu kokeellisesti, ja on olemassa joitakin filosofeja, jotka katsovat, ettei kvanttimekaniikalla ole yhteyttä tietoisuuteen.
Ihmiset ovat yleisesti sitä mieltä, että ihmiset ovat tietoisia, mutta bakteerit, eivät ole. Monet ovat valmiita hyväksymään sen, että delfiineillä ja kädellisillä on tiede.miksi yksinäisyys olisi kehittynyt evoluutiossa
Bernard Baars on katsonut, että tietoisuudessa on kysymys ”äärimmäisen toiminnallisesta sopeutumisesta”, ja ehdottanut erilaisia toimintoja, joissa tietoisuudella on merkittävä, jos ei oleellinen, osa: vaihtoehtojen priorisointi, ongelmanratkaisu, päätöksenteko, toimintojen ohjaus, virheiden havaitseminen, suunnittelu, oppiminen, sopeutuminen, kontekstin hahmottaminen, sekä pääsy informaatioon. Antonio Damasio on pitänyt tietoisuutta osana organismin selviytymispakkausta, joka mahdollistaa suunnitellun toiminnan pelkkien vaistonvaraisten reaktioiden sijasta. Hän on katsonut, että tietoisuus itsestä mahdollistaa huolen omasta selviytymisestä, mikä kasvattaa pyrkimystä selviytyä.toisiinsa. radikaalit behavioristit, ja Gilbert Rylen ovat sitä mieltä, että käyttäytyminen voidaan selittää ei-tietoisten prosessien kautta. Heidän mukaansa tietoisuus saattaa olla epifenomenaalistaja heikosti yhteyksissä toimintaan.
Tietoisen prosessoinnin primaaristen toimintojen suhteen useissa viimeaikaisissa teorioissa on toistunut ajatus
että ei ole tarkkaa määritelmää im reading rules for loebner 2009
On myös esitetty, että koko kysymys tietoisuudesta on jo luonteeltaan antropomorfinen. Edsger Dijkstra kommentoi, että ”kysymys siitä, voiko tietokone ajatella, ei ole sen kiinnostavampi kuin kysymys, voiko sukellusvene uida”. Tällä hän viittasi siihen näkemykseen, että koneiden toiminnasta käytetään erilaisia sanoja kuin eläinten toiminnasta silloinkin, kun tulokset ovat samoja — aivan kuten sukellusveneiden ei normaalisti sanota uivan.
Gordon Gallupin kehittämässä peilitestissä tutkimuksen otsaan sijoitetaan täplä,
Testi suoritetaan yleensä niin, että toisaalle yksilöön sijoitetaan samanlainen mutta peilissä näkymättömästä materiaalista valmistettu, sen varmistamiseksi,
Eräs tutkijoiden kohtaama ongelma on refleksien. Francis Crick ja Christof Koch ovat ehdottaneet viiveen tarkkailua
Kyky viivästyttää vastetta osoittaa, informaatio on perusedellytys
